maanantai 26. elokuuta 2013

Syysterveiset !

Lukukausi 2013-2014 on lähtenyt lämpöisten ja aurinkoisten päivien saattelema käyntiin.
Lapsukaiset ovat jo täydessä työn tohinassa eskarilaisia myöten koulussamme.
Ensimmäiset kisatkin on käyty viime viikolla koko koulun urheilupäivässä.
Koulumme on saanut kesän aikana Areenalle viheriön, jonka viralliset avajaiset tulevat olemaan Kodin ja Koulun päivän ohella ensimmäisiä yhteisiä toimintojamme.
Syyskuun alkuun on suunniteltu vanhempainyhdistyksen ensimmäistä kokousta, josta kutsu tulee koteihin lähiaikoina. Syyskokouksessa valitaan tälle toimikaudelle uusi ns. hallitus tai toimikunta, kenties työrukkanen olisi kuvaavin sana :D
Väistyvänä puheenjohtajana toivon paljon uusia kasvoja työrukkaseen mukaan ideoimaan & toteuttamaan toimintaa!
-Minna-

torstai 8. elokuuta 2013

Koulu alkaa!

Syyslukukausi Torniossa alkaa maanantaina 12.8.
Kivirannan koulussa ensimmäinen päivä alkaa kello 9.00.

Tästä linkistä voit lukea Tornion kaupungin tiedotteen koulujen alkamisesta: Koulutyön aloittaminen Torniossa 2013-14

Ja vielä muistutus meille kaikille tiellä liikkujille: